Shirley Sparks Music
  • Etusivu
  • Shirley
  • Kuvia
  • Kuuntele
  • Sävellykset
  • Media
  • Ota yhteyttä
Shirley Sparks on suomalainen crossover-laulaja, säveltäjä ja esiintyvä taiteilija, jolla on monipuolinen tausta sekä klassisessa että kevyessä musiikissa. Hän aloitti uransa klassisen sopraanon repertuaarilla — vanhasta musiikista oopperaan ja nykymusiikkiin — mutta siirtyi vuonna 2015 kevyemmän musiikin pariin keskittyen erityisesti 1900-luvun alun amerikkalaisiin klassikoihin. Samalla hän otti taiteilijanimen Shirley Sparks, kunnianosoituksena Golden Hollywood -aikakauden tähtikulttuurille.
Shirley säveltää omaa lauluohjelmistoaan suomeksi ja englanniksi, tyylillisesti klassisesta kevyempään. Hänen sävellyksiään on kuultu muun muassa lastennäytelmissä, lyhytelokuvassa ja avaruusaiheisessa taideanimaatiossa. Hän on julkaissut kolme albumia: Pimeä valo (2011), Dreams of a Butterfly (2023) ja Silhouettes of Paris (2025). Lisäksi hän on pitänyt oman sävellyskonsertin nimeltä Minä rakastan ja elän.
Shirley tunnetaan myös omaperäisistä konserttikokonaisuuksistaan, joissa hän yhdistää musiikkia, visuaalisuutta ja teatterillista otetta. Teemoina ovat olleet muun muassa 1920's Cat's Meow Christmas, The American Dream 1920's, Blondin kosto – Herrat pitävät vaaleaveriköistä, Magical Christmas, Chaplin Eternally, Peggy Leen elämä ja laulut sekä 1950-luvun elokuva- ja musikaalisävelmät.
Shirley on valmistunut laulupedagogiksi Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja taiteiden maisteriksi (Master of Arts in Music, History and Culture) Oxford Brookes Universitystä. Hänellä on myös kulttuurituottajan koulutus ja opintoja kulttuurihistoriasta. Taiteen kentällä Shirley on esiintynyt näyttelijänä lyhytelokuvissa ja teattereissa, toiminut äänikirjojen lukijana ja suunnitellut omat esiintymisasunsa — intohimosta muodin historiaan ja teatteripukuihin.
Picture
Shirley on esiintynyt mm. seuraavissa paikoissa:
Pariisin amerikkalainen katedraali
Savoy Hotel Strand, London
The Oriole, London
Tampere-talo
​Sellosali, Espoo
​Astoria Klubi, Helsinki
Baltic Jazz Festival, Dalsbruk
​Vindängensali, Espoo
​Villilä Studiot, Nakkila
​Villa Bella Vista, Turku
​Park Hotel, Turku
Vaakahuoneen Paviljonki, Turku
​Porin Raatihuone, Pori
Radisson Blu Plaza Hotel, Helsinki
Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone, Turku
​Yyterin virkistyshotelli, Pori
Restaurant Pörssi, Helsinki
Restaurant Kappeli, Helsinki
Restaurant Elite, Helsinki
Espoon tuomiokirkko
Keski-Porin kirkko
​Ahlaisten kirkko
Reposaaren kirkko
Albergan Kartano, Espoo
​Studio Hilkka, Pori
Taidegalleria Liisa Ekqvist, Noormarkku
Hakasalmen huvila, Helsinki
Kulttuuritehdas Korjaamo, Helsinki
Kyrö Distillery, Isokyrö
Suomalainen Klubi/Svenska Klubben, Pori
Pyhän Laurin kirkko, Vantaa
Jazzgalleria, Steak & Whisky House Galle, Pori
Espan lava, Helsinki
Galleria Vanha Savu, Merikarvia
Petras "Jazz" Cafe, Pori
​Hyrsylän Mutka, Nummi-Pusula
Ylihärmän kirkko, Ylihärmä
Mazzuuni Jazz Cafe, Teijo
Sahakosken Pirtti, Pori
Ulvilan kirkko, Ulvila
Luontokeskus Haltia, Espoo
Mukkulan kartano, Lahti
Bokvillanin kartano, Helsinki
Picture
[email protected]
© 2025 Shirley Sparks
  • Etusivu
  • Shirley
  • Kuvia
  • Kuuntele
  • Sävellykset
  • Media
  • Ota yhteyttä